Siirry pääsisältöön

Tekstit

Hoitava hiushuuhde nokkosesta & koivusta

Tämä haude sopii kaikille, mutta erityisen hyvä se on heille, joilla on kuiva hiuspohja. Kesäkaudella hauteeseen saa yrtit tuoreina suoraan luonnosta, talvikaudella voi käyttää kuivattuja yrttejä. Muistathan, että koivunlehdet eivät kuulu jokamiehenoikeuksiin; kysy keruuseen maanomistajalta lupa tai osta kuivattuja lehtiä ekokaupoista. Hauteen valmistus: Huuhtaise kasvit lävikössä, mikäli ne ovat runsaasti esim. siitepölyssä. Kiehautettu vesi kaadetaan kasvien päälle ja annetaan kannen alla hautua haaleaksi. Siivilöidään puristaen kasveista kaikki neste talteen. Haude juotetaan hiuspohjalle päänahkaa samalla hieroen, ylimääräinen neste puristellaan hiuksista käsin tai kevyesti pyyhkeellä taputellen. Ei huuhdella pois. Voit myös hauduttaa kasvit pienemmässä vesimäärässä ja niiden hieman pehmettyä surauttaa sauvasekoittimella tahnaksi, jonka hierot hiuspohjaan. Vaikutusaika noin puoli tuntia, jonka jälkeen tahna huuhdellaan haalealla vedellä pois. Nokkonen lisää hiuspohjan v
Uusimmat tekstit

Siankärsämötinktuura eli millefoliumtipat

Siankärsämöä (Achillea millefolium) kutsutaan yrttien "tuhattaituriksi", eikä syyttä; se on erittäin monipuolinen ja tehokas rohtokasvi, jota voi käyttää myös mausteena, sopien etenkin rasvaisiin ruokiin, tuorejuustoihin, levitteisiin ja yrttisuoloihin. Muutama silputtu lehti antaa esimerkiksi pitkään haudutettuihin pataruokiin hyvän ryytisen aromin. Siankärsämötinktuura on vakijuttuni, jota valmistan joka kesä ja jota käytän ahkerasti lähes kaikkeen ulkoiseen vaivaan. Sisäisesti käytän tinktuuraa etenkin talvikaudella flunssaoireisiin. Siankärsämö on tunnettu rohtokasvina jo tuhansia vuosia ja etenkin sen verenvuotoa tyrehdyttävä ominaisuus on ollut tärkeä lääkinnällinen apu. Tarina kertoo Akhilleuksen tyrehdyttäneen Troijan sodassa haavoittuneiden sotilastovereidensa verenvuodot siankärsämöllä ja myös Jeesuksen tehneen samoin isänsä Joosefin loukkaannuttua puusepäntyössään. Saman ominaisuuden vuoksi siankärsämöä kutsutaan eri maissa mm. sotilaanruohoksi, timpurinyrt

Hunajainen koivu-pihatähtimö-suolakuorinta

Tämä lempeä, ihoa hoitava ja kosteuttava kuorinta sopii koko keholle, myös kasvoille. Saunan lämpö tehostaa vaikutusta. Hunajaseos on helppo levittää lämpimälle, kostealle iholle. Itseäsi hoitaessa, älä kiirehdi, näin myös kuorinnan vaikuttavat aineet ehtivät tehdä hyvää. Anna mielen ja kehon levähtää. 3 dl kotimaista hunajaa 1,5 dl karkeaa merisuolaa (voit käyttää myös hienoa merisuolaa) noin 1 dl koivunlehtiä & pihatähtimöä Huuhtele koivunlehdet ja pihatähtimö ja murskaa ne morttelissa tai hienonna veitsellä. Nyt poikkeuksellisen kuivana kesänä suosittelen solunesteen kasveista ulos saamiseksi, laittamaan ne hetkeksi pakastimeen; pakkanen hajottaa lehtien solut ja vapauttaa solunesteen. Ota kasvit pakastimesta, hienonna kohmeisena veitsellä ja murskaa loppuun morttelissa. Notkista hunajaa lämpimässä vesihauteessa ja sekoita joukkoon merisuola ja murskatut kasvit. Hunajan entsyymit hoitavat, kosteuttavat ja pehmentävät ihoa. Merisuola on tehokas tulehduksen ja turvotukse

Maitohorsman kukkaöljy

Maitohorsman kukista irtoava neste on antiseptista, se puhdistaa ja rauhoittaa ihoa. Tästä syystä kukista syntyy upea öljyuutos ihonhoitoon. Käytän öljyä etenkin ihon puhdistukseen, eli hieron öljyä kasvoihini pyörivin liikkein noin 10 minuutin ajan ja pyyhin tämän jälkeen huolellisesti lämpimällä, kostealla kasvopyyhkeellä. Öljy toimii myös kosteuden ylläpitäjänä pesun jälkeen ja voi sillä hieroa vaikkapa kuivat jalatkin. Mehiläisvahaa lisäämällä öljystä saa hyvän hoitosalvan rohtumille, toki pelkkää öljyäkin voi sipaista hoitoa kaipaaville ihoalueille. Kukat voit uuttaa mihin tahansa ihollesi sopivaan öljyyn, minä käytin tällä kertaa luomu extra-neitsytoliiviöljyä, jota on helposti saatavilla perusmarketeista. Myös luomu auringonkukka- ja jojobaöljy ovat hyviä tähän tarkoitukseen. Tarvitset: runsaasti maitohorsman kukkia hyvälaatuista, kylmäpuristettua kasviöljyä lasitölkin, kangaspalan Kerää kukat kuivalla säällä, puhtaalta paikalta. Anna kukkien nahistua muutaman tunni

Ekopyykkiä itsetehdyllä pesuaineella

Itsetehty pyykinpesuaine on helppo ja edullinen tapa vähentää kodin, kehon ja luonnon kemikaalikuormitusta. Ja kun tällä värkillä on muutaman kerran suorittanut pyykkäykset...  Heureka! T ajuaa kemikaalien kaupasta kotiin kantamisen olleen tässäkin asiassa turhaa. Pyykin saa puhtaaksi ja raikkaaksi soodalla, suolalla, marseille-saippualla ja väkiviinaetikalla. Eikä pyykkikoneen kohtaloakaan tarvi näillä aineilla surra. Luonnolliset pesuaineet putsaavat ja raikastavat pesukoneenkin ja oman kokemukseni perusteella totean, että niin pesukoneemme kuin siinä pestävä pyykki, ovat nyt "ekopesujen" jälkeen huomattavasti raikkaampia kuin ennen. Tunkkaista hajua tai sameutta pyykissä tai koneessa ei ole enää esiintynyt ja myös pyykin värit ovat pysyneet kirkkaampina. Käytän kahta erilaista pesuainetta, suola-kidesoodaseosta sekä marseille-saippuan ja ruokasoodan seosta. Suola-soodalla pesen 30-90 asteessa pyyhkeet, petivaatteet sekä suurimman osan perheemme vaatteista. Villan ja

Kermainen jäkälä-sienikeitto

Tein fytoterapiaopintoihini esitelmän isohirvenjäkälästä ja Toivo Rautavaaran "Mihin kasvimme kelpaavat" kirjaa lukiessani sain inspiraation kokkailla oman versioni jäkäläsopasta. Liikuin jäkälän ruokakäytön kanssa oudoilla vesillä, mutta tekemällä oppii, keitosta tuli herkullista! Isohirvenjäkälä eli islanninjäkälä on yksi kotimaamme yleisimmistä jäkälälajeista. Sitä on käytetty etenkin hätäravintona Norjassa, Islannissa, Ruotsissa, Venäjällä ja meillä Suomessakin. Yleisimpiä isohirvenjäkälästä valmistettuja ruokia ovat olleet erilaiset puurot, keitot ja leivät. Rohtokäyttöön isohirvenjäkälästä voi tehdä teetä, tinktuuraa tai kylmävesiuutosta.  Isohirvenjäkälä on antibioottinen, tulehdusta ja ärsytystä lievittävä, ysköksiä irrottava. Vaikuttavina aineina toimivat lima-aineet ja jäkälähapot. Rohtona isohirvenjäkälää on käytetty etenkin hengitystieongelmien, kuten yskän, keuhkoputkentulehduksen ja astman hoidossa sekä suun, nielun ja suoliston tulehduksissa. Ulkoisest

Helli itseäsi; itsetehty kasvovesi ja -öljy

Seison sivusaumastaan revenneessä paitulissa kotimme vessassa. Toinen vessanlampuista on hajonnut ja värvöttää väsyneesti, keittiönpöydällä on poikani puoliksi nakertama iltapala ja lämmennyt maitolasi. Mainosposti lojuu kolmatta päivää eteisenlattialla matkalla kohti lehtiroskista ja tiskipöydälläkin on Cheekiltä irronnut sokka. Ruuhkavuosien mörkö kurkkii pyykkikorista. Ei haittaa. Minä perintöpaitulissani tunnen itseni vähintäänkin Marilyn Monroeksi ja rivarikolmiomme vessa on buduaarini. Kaadan pienestä, kauniista lasipullosta itsevalmistamaani kamomilla-vadelmanlehtikasvovettä puhdistuslapulle ja sivelen sillä kasvoni, kaulani ja dekolteeni. Toisesta pullosta valutan kämmenelleni pienen määrän kultaista, appelsiinin tuoksuista öljyä ja hieron sen kostutetulle iholleni. Ei tästä arjen luksuksesta puutu kuin lasi Dom Perignonia. Oikeastaan en tarvi edes sitä, sillä jääkaapista löytyy kanervankukkalikööriä. Yrttielämä on ihanaa. Heti alkuun tärkein neuvo kasvoöljyn käyttöö